Sinulle & Lahjaksi

Sinulle & Lahjaksi

Ratkaisukeskeinen valmennus ja Metsämieli-ohjaus

Palveluni ovat syntyneet unelmasta auttaa jokaista löytämään oma positiivinen potentiaali.

Valmennukset tähtäävät oman potentiaalin maksimaaliseen hyödyntämiseen. Positiivisen ja voimaannuttavan valmennuksen tavoitteena onkin auttaa asiakkaita lisäämään omia voimavarojaan arjessa sekä saavuttamaan paremman elämänhallinnan ja itsetuntemuksen.

Esimerkkejä palveluista:

RATKAISUKESKEINEN VALMENNUS

LCF LIFE COACH® Master – Ratkaisukeskeinen valmentaja I PAULA MÄKELÄ

Paula Mäkelä iloitsee, kun saa ohjata yksilöitä ja yhteisöjä löytämään omaa positiivista potentiaaliaan eli voimavaroja, osaamista, vahvuuksia ja unelmia, joita heissä jo on ja lisäämään niitä. Kun nuo asiat ovat tiedossa, on ihmisen helpompi motivoitua ja sitoutua johtamaan itseään arvojensa mukaiseen elämään. Paula toimii omassa elämässään itsensä johtamisen esimerkkinä ja näyttää kuinka me ihmiset voimme muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi tietoisesti ajatustemme, tunteidemme ja toimintamme avulla. Paula onkin aktiivinen toimija, oli sitten kyse tunnelukutaidosta eli tunne- ja vuorovaikutustaitojen saamisesta oppiaineeksi peruskouluun, lähiluonnon suojelusta tai vaikka poikkeustilasta, kuten keväällä 2020, jolloin Paula kehitti Positiivisuutta poluilta! – hyvinvointikampanjan. Siinä hän kannusti koteihinsa koronan vuoksi lukkiutuneita lähtemään luontoon liikkumaan ja siirtämään huomionsa uutisista kirkastuvan kevään kauneuteen. Hyvinvointikampanjassa jaettiin luontokuvia toisien kampanjaan osallistujien kanssa ja sen kautta vahvistettiin yhteisöllisyyttä eristäytymisen aikana.

Koulutukseltaan Paula on kasvatus- ja ohjausalan ammatillinen opettaja, ylempi sosionomi (YAMK) Sosiaalisen kuntoutuksen ja terveyden edistämisen johtaminen ja kehittäminen -koulutusohjelmasta, Metsämieli-ohjaaja, LCF Life Coach® Master – Ratkaisukeskeinen valmentaja ja Työnohjaaja (STOry).

Keväällä 2021 hänet valittiin Itsetuntolähettilääksi Doven ja Valmentamon Itsetuntolähettiläs -hankkeeseen ja lukuvuoden 2022-2023 hän toimi hankkeessa uusien Itsetuntolähettiläiden päämentorina. Helmikuussa 2023 julkaistiin 19 asiantuntijan kirjoittama kirja Tunnelukutaito – avain yksilön ja yhteiskunnan menestykseen ja siihen Paula kirjoitti asiantuntija-artikkelin Tunnelukutaito itsetunnon kehittymisen keskiössä.

RÄÄTÄLÖIDYT VALMENNUSPAKETIT

Asiantunteva ja kokenut valmentajamme voi toteuttaa valmennuksen myös juuri teille räätälöitynä – hyvinvoinnin, tiimityön, motivaation ja yksilöiden toimintakyvyn kehittämiseksi.

Valmennuksen lähtökohta on maksuton alkukartoitus, jossa keskustellaan juuri teidän työyhteisönne tarpeista, toiveista ja haasteista. Näiden pohjalta luodaan valmennus, jossa pureudutaan teille oleellisiin osa-alueisiin – positiivisen psykologian hengessä.

METSÄN VOIMAA!
Metsämieli-retket ryhmille/pienryhmille

Tervetuloa lisäämään luontoyhteyttäsi, energiaasi ja itsetuntemustasi Metsämieli -hyvinvointimenetelmän avulla Paula Mäkelän positiivisessa ja myötätuntoisessa ohjauksessa! ️

METSÄMIELI-HETKI KOKOUSPÄIVÄÄN

Tämä hetki tuo miellyttävän ohjauksen avulla luonnon hyvää tekevän vaikutuksen keskelle kokouspäiväänne. Se lisää osallistujien positiivisia tunteita, saa sykkeen laskemaan ja hengityksen kulkemaan. Metsän vihreä energia lisää myös osallistujien luovuutta!

Metsämieli-menetelmän tarkoituksena on psyykkisten ja fyysisten voimavarojen sekä mielentaitojen vahvistaminen. Luonnossa keho ja mieli pelaavatkin luontevasti yhteen. Metsämieli-menetelmä sisältää yli 100 hyvinvointi- ja liikuntaharjoitusta, joita voi soveltaa myöhemminkin omaan arkeen, itselle sopivalla tavalla.

Lisätietoa menetelmästä: www.metsamieli.fi

Hetki voidaan toteuttaa luontokuvien avulla sisätiloissa tai säästä/paikasta/osallistujien määrästä riippuen myös ulkona.

min. 30 min

METSÄMIELTÄ JA HYVINVOINTIA

Koemme luonnon terveyttä edistävän vaikutuksen menemällä metsään. Harjoittelemme yhdessä kuinka voi kehittää tietoisesti ja tavoitteellisesti oman mielen sisäisiä, hyvinvointia tukevia taitoja.

Metsämieli- tuokio voi sisältää esimerkiksi:

• harjoituksia kohti syvempää itsetuntemusta
• keinoja rentoutukseen ja mielenhallintaan
• harjoitellaan tapoja hallita ja vähentää stressiä
• virkistäytymistä ja voimavarojen tankkaamista

Tavoitteena on harjoittaa osallistujien kykyjä oman hyvinvointinsa parantamiseksi ja löytää uusia, juuri omaan arkeen sopivia hyvinvointia lisääviä tottumuksia luonnossa.

Valmennuksen sisältö on räätälöitävissä täysin toiveidenne mukaan.

Aika alkaen 1h- , hinta määräytyy ajan mukaan.

METSÄMIELI- menetelmä:

Metsämieli- menetelmä yhdistää luonnossa itsekseen latautuvat hyvinvointivaikutukset fyysisen ja psyykkisen kunnon ylläpitämisen ohjelmaksi. Metsämieli- harjoittelu alkaa luonnon hyvinvointivaikutusten tunnistamisella ja luontoon menemisellä. Metsämieli- menetelmä johdattelee tunnistamaan oman mielen toimintoja, pohtimaan ja kyselemään itseltämme: Mikä auttaa elämään antoisaa ja tasapainoista elämää yhdessä lähimmäistemme ja haaveittemme kanssa?

Metsämieli- menetelmän tarkoituksena on psyykkisten ja fyysisten voimavarojen sekä mielentaitojen vahvistaminen. Luonnossa keho ja mieli pelaavat yhteen. Metsämieli- menetelmä sisältää yli 100 hyvinvointi- ja liikuntaharjoitusta, joita voi soveltaa omaan arkeen, itselle sopivalla tavalla. Lisätietoa: www.metsamieli.fi

SIRPA ARVONEN

Metsämieli- menetelmän on kehittänyt kokenut hyvinvointivalmentaja Sirpa Arvonen, joka on tehnyt valmennustyötä terveys- ja luontoliikunnan parissa jo 30 vuoden ajan. Sirpan kirjoittama Metsämieli- kirja ilmestyi vuonna 2014 ja toinen kirja vuonna 2015. Sirpa kouluttaa Metsämieli- ohjaajia ja on kouluttanut Paula Mäkelän tehtävään toukokuussa 2019.

LUONNON HYVINVOINTIVAIKUTUKSET

Tutkimusten mukaan luonto vaikuttaa meihin ihmisiin fysiologisesti. Jo kymmenessä minuutissa syke, verenpaine, hengitystiheys ja stressihormonitasot laskevat. Jo kahdenkymmenen minuutin luontoaltistuksen jälkeen myös mieliala kohenee. Luonnossa oleskelu ja ulkoilu vaikuttaa myönteisesti ihmisen kokemaan psyykkiseen terveyteen. Luonto on siis kokonaisvaltaisesti, fyysistä, psyykkistä ja henkistä terveyttä huoltava liikuntapaikka.

METSÄMIELI -OHJAAJAN ESITTELY:

Olen Paula Mäkelä, Positiivisen Potentiaalin yrittäjä. Koulutukseltani olen sosionomi (YAMK), kasvatus – ja ohjausalan ammatillinen opettaja, luontolähtöinen työnohjaaja (STOry), Ratkaisukeskeinen valmentaja (LCF Life Coach Master) ja Metsämieli -ohjaaja. Osaamistani päivitän koko ajan ja tällä hetkellä sukellan Natural bodymind working menetelmään eli kehollisiin tunnetaitoihin.

Elämäntehtäväni on auttaa ihmisiä ja yhteisöjä löytämään oma positiivinen potentiaalinsa ja elämään iloiten, itseään toteuttaen, yhdessä muiden kanssa, parhaalla mahdollisella tavalla. Me ihmiset olemme kokonaisvaltaisia ja ihmeellisiä olentoja. Elämämme muuttuessa monella tapaa vauhdikkaammaksi ja kuluttavammaksi näen ja olen itse kokenut kuinka luonnon elvyttävät ja eheyttävät elementit auttavat meitä ihmisiä palautumisessa ja uudistumisessa. Luonto on loistava paikka suunnata huomio hetkeksi muualle, pois arjesta. Tekee hyvää suunnata katse luonnon valloittavaan kauneuteen ja antaa lumoutumisen kokemuksen vaikuttaa mieleen ja kehoon. Ohjauksessani pääset erilaisten harjoitusten avulla lisäämään itsetuntemustasi turvallisessa ja kauniissa ympäristössä, yhdessä muiden Metsämieli -retkeläisten kanssa.

Ohjeet osallistujille: Pue päällesi mukaan sään mukainen ulkoiluvaatetus, kerrospukeutuminen on hyvä keino säädellä lämpötilaa. Mukaan kannattaa ottaa päähine, hanskat, kävelyyn metsäpolulla sopivat, tasapohjaiset jalkineet sekä pienessä repussa/vyölaukussa vesipullo ja tarvittaessa istuinalusta.

Kenelle sopii: Metsämieli -retki sopii eri kuntoisille osallistujille, mutta edellyttää 1-2 kilometrin kävelemistä leppoisalla tahdilla helppokulkuisessa luontoympäristössä. On hyvä huomioida, että kävelemme ja liikumme harjoitusten mukaan tuon 1,5 tuntia jalkojen päällä.
Mahdollisista liikkumiseen vaikuttavista sairauksista tai muista erityistä huomioita edellyttävistä seikoista osallistujan voimavaroissa on tärkeää ilmoittaa Metsämieli-ohjaaja Paula Mäkelälle viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa.

Osallistujat eivät ole vakuutettuja Positiivisen Potentiaalin puolesta. Toivon siis, että sinulla on voimassa oleva vapaa-ajan vakuutus. Yli 10-vuotiaat lapset ja nuoret ovat tutun aikuisen seurassa myös erittäin tervetulleita mukaan!

Tulevista Metsämieli-retkistä saat tietoa mm. Positiivisen Potentiaalin Facebook -sivuilta.

Olet sydämellisesti tervetullut mukaan!️

Annan mielelläni lisätietoa retkistä halutessasi, joten otathan rohkeasti yhteyttä!

NAISTEN POTENTIAALIPIIRI

On aika juhlistaa naiseuden monia puolia Naisten Potentiaalipiirissä! Potentiaalipiiri on tila, aika ja paikka, jossa nainen saa tulla nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi ja arvostetuksi. Näkyväksi itselleen ja muille, sen kaiken kanssa, joka on juuri silloin läsnä. Naisten Potentiaalipiirin teemana on räätälöitävissä ja se voi olla vaikkapa unelmien vahvistaminen ja toiveikkuuden lisääminen! Positiivisen Potentiaalin Paula Mäkelä luo psyykkisesti ja fyysisesti turvallisen tilan sekä vastaa piirin pitämisestä. Paula on kokenut piirien fasilitoija. Hän on pitänyt mm. Women of Sisu piirejä Vihdissä ja Helsingissä, Naisten unelma- ja potentiaalipiirejä Nummelassa ja Unelmatreenejä etänä.

Paula on osaamiseltaan yhteisöllisyyden ja ihmisyyden asiantuntija. Vuonna 2021 hänet valittiin Doven ja Valmentamon Itsetuntolähettilääksi ja hän on myös mm. Life Coach Master- Ratkaisukeskeinen valmentaja, Luontolähtöinen työnohjaaja (STOry), Metsämieli-ohjaaja, Sosionomi (YAMK) ja Kasvatus- ja ohjausalan ammatillinen opettaja.

Piiriin voit pukeutua niin kuin sinusta parhaalle tuntuu! Voit tulla esim. täysin luonnonkauniina jumppavaatteissa tai laittautua juhlavaatteisiisi, meikin ja kampauksen kera! Tai leikitellen pukeutua vaikka Metsänneidoksi, Kuningattareksi, Viettelijättäreksi tai Kukkaisnaiseksi. Saat olla niin kuuma, kaunis tai kummallinen kuin ikinä haluat.

Tilaa Paula pitämään Naisten Potentiaalipiiri ystävättärillesi, naisyrittäjille tai vaikkapa naisten saunaillan alkuun.

UNELMATREENIT

Tällä valmennustunnilla Paula Mäkelä, Positiivinen Potentiaali, ohjaa harjoituksia, joiden avulla voit tehdä unelmistasi totta! Valmennustunnin pääpainona ovat unelmat, niiden aktiivinen visualisointi sekä konkreettiseen toimintaan ohjaavat suunnitelmat.
Jokaisen valmennustunnin alussa kohdataan jokainen osallistuja päällä olevan kameran avulla ja nimen kera. Psykologisen turvallisuuden takaamiseksi huomioithan, että kukaan muu mahdollisesta perheestäsi/kanssa-asujistasi ei kuule muiden osallistujien tai valmentajan puhetta. Se takaa, että jokainen saa keskittyä turvallisessa ilmapiirissä unelmiensa visualisointiin ja voimme voimaantua yhdessä.
Unelmatreenin valmennustapaamiset nojaavat positiiviseen psykologiaan, ratkaisukeskeisyyteen, ajatusten voimaan ja tietoiseen tunnetyöskentelyyn. Valmennustuntien tarkoitus ja tavoite on tukea ja lisätä niihin osallistuvien henkilöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia, eli mahdollistaa jokaisen kukoistus omassa elämässään ja boostata matkalla osallistujan omaan unelmaan.

Unelmatreeneissä pääset niin halutessasi sanomaan unelmasi ääneen, mutta on myös täysin ok olla jakamatta unelmiansa muille.

Jokainen valmennustunti on oma kokonaisuutensa. Toki mitä useampaan kertaan ennätät osallistua, sitä enemmän vauhtia pistät unelmiesi toteuttamiseen!

Varaathan valmennushetkeesi:
Mieleisesi muistikirjan tehtäviä ja muistiinpanoja varten!

YKSILÖ- JA RYHMÄVALMENNUKSET

Muutokseen, motivaatioon ja positiiviseen ajatteluun.

Räätälöin sinulle/teille paketin teidän toiveiden ja tavoitteiden mukaan teemoina esim. motivaatio, hyvinvointi, ura, ihmissuhteet, vanhemmuus, itseluottamus, myönteinen mindset.

Haluatko löytää oman sisäisen vahvuutesi sekä ruokkia ja kehittää sitä tavoitteellisesti, positiivisessa ilmapiirissä?

Ota yhteyttä ja keskustellaan, miten voisin parhaiten olla avuksi.

Palveluni voi ostaa myös lahjaksi läheiselle, työkaverille, esimiehelle ja ystävälle/ystäville.

Tietosuojaseloste

Positiivinen Potentiaali, Y-tunnus: 1879074-1, Nummela, +358 40 764 2028, info@positiivinenpotentiaali.fi